Terveet rajat lapsuudenperheen kanssa

Moni meistä kamppailee terveiden rajojen vedon kanssa tavalla tai toisella ja missäpä tämä olisi haastavampaa, kuin lapsuudenperheen kesken, jossa vuosikymmenten totutut tavat, dynamiikat ja pinnan alle jätetyt asiat luovat turhaa monitahoisuutta usein melko itsestäänselviinkin tilanteisiin. Sain seuraavan kysymyksen eräältä henkilöltä eilen liittyen rajojen vetoon perheen kesken ja haluan jakaa vastaukseni jonka hänelle lähetin myös teille, tuli vahvasti tunne että voi olla että jonkun muunkin on tarkoitus se kuulla ja jos se olit sinä, kuulisin mielelläni mitä ajatuksia tämä herätti! Kysymyksen jaan hänen luvallaan, kuten aina kaiken asiakkailtani tai seuraajiltani saaman palautteen tai kysymykset.

Kysymys: ”Rajojen asettaminen aiheuttaa kasvuperheeseeni aina turvattoman tilan. Perhe on ollut villi länsi ilman rajoja. Koen silti vastuulleni asettaa rajoja jotta pienten lasteni on turvallista siellä vierailla ja että en itse uuvu kun vietän aikaa heidän kanssaan. Olenko huono ihminen kun rajojen asettamisen kautta asetan heidät tilaan jossa joutuvat kokemaan epämukavuutta? Esim. Pyysin siskoani ottamaan koiransa pois vauvaani nuolemasta ja pyysin toisen kerran viemään pois keittiöstä kun koira haukkui kovaa korvaani kun istuin ruokapöydässä. Siskoni itki ja häntä lohdutettiin. Kysyin, miksi häntä lohdutettiin, mutta ei minua. Olen kuulemma liian vahva. Christmas time strong.”

Vastaukseni: ” Moikka _____ ja kiitos viestistä! Todella harmi kuulla haastavasta tilanteesta, joka on varmasti haasteellinen navigoida ja lähetän paljon tsemppiä sulle 🙏 Uskon, että tilanteessa on kumminkin valtavia oppeja saatavilla ja tämäkin on monella tapaa sinua varten ja parhaaksesi, vaikkei siltä varmasti juuri nyt tunnu. Uskon, että  kysymyksiin joita kysyit tiedät jo itse vastauksen, uskalla luottaa tuohon vastaukseen. Ulkopuolisena voin kumminkin sanoa, että et ole huono ihminen jos vedät terveitä rajoja, etkä ole vastuussa muiden aikuisten tunteista, jos et heille tahallasi pahaa tee. Kannustan kohtaamaan sen syyllisyyden tai pelon jota rajojen veto sinussa nostattaa ja käsittelemään tuohon pitkäaikaiseen kuvioon liittyvät asiat itsessäsi, jotta voit tuntea myös itsessäsi vahvemmin mikä on oikein ja mikä väärin selkeämmästä paikasta.

En sinua tunne, mutta veikkaan että sinua on aina syyllistetty asioista epärelusti (tämä kertoo paljon perheesi kykenemättömyydestä ottaa vastuuta omista tunteistaan, mutta hyvä on muistaa että joka hetki jokainen meistä toimii parhaalla tiedolla ja taidolla mitä meillä tuossa hetkessä on, usein kyse on siitä ettei osata toimia muuten ja kierre on valmis) ja joku osa sinua uskoo syvästi että on sinun velvollisuutesi pitää muut tyytyväisenä. Olet ehkä oppinut kiltin tytön rooliin, joka kokee että ei ole lupaa kunnolla ilmaista itseään ja pitää pysyä pienenä ja hiljaa, että muiden tunteet ovat tärkeämpiä ja että arvosi on jopa pienempi kuin muiden. Jos näin on, kannustan todella kohtaamaan tämän alla olevat tunteet ja uskomukset, jotta voit vapauttaa itsesi kantamasta näitä ja voit alkaa elää todella omaa elämääsi. Tämän kokemuksen alla voi olla tunnepuolella arvottomuutta, hylkäämisen pelkoa, rakkaudettomuutta tai konfliktin pelkoa, joiden tuntemista koittaa välttää sitten pitämällä itsensä pienenä. 

On harmillista jos lapsuudenperheesi tai siskosi kokemus tai näkemys tilanteesta on noin totaalisen erilainen, näitä tilanteita kumminkin tulee elämässä paljon jossa kykymme nähdä tilanne jostain näkökulmasta ei kohtaa muiden läsnäolijoiden kanssa ja kykymme ja haluamme ottaa vastuu omista tunteistamme eroaa suuresti näiden ihmisten kanssa jotka saattavat ulkoistaa täysin omat tunteensa muille (niinkuin sanottu jokainen tekee parhaansa sen hetkisestä tiedostavuusesta käsin). Tosiasia on kumminkin se, että emme voi muuttaa ketään muuta, kuin itsemme. Ja joskus tuntuu että taakka on valtavan iso, jos vastuunottoa toisilla ei ole. Uskon silti, että oma polkusi opettaa myös läheisillesi paljon ja jos voit löytää tavat kohdata nämä haastavat fiilikset itsessäsi ja vetää terveet rajat ja katsoa millä tavoin itse mahdollistat tämän tilanteen (esim alistumalla ettei tulisi konfliktia, ehkäpä räjähtämällä kun olet sietänyt liikaa, syyttämällä tai syyntämällä itse vastuun joissain asioissa heidän niskoihin?) voit lopettaa tämän kierteen omalta osaltasi ja yleensä kun konflikti loppuu meissä sisäisesti, on tämä myös mitä koemme ulkoisesti. 

Joskus on tervettä vetää myös ihan konkreettisia rajoja ja pohtia onko joidenkin henkilöiden tapaaminen hyvä asia elämässämme. Jos pyrkimyksistä huolimatta tilanne jatkuu vaikeana ja olet oman sisäisen työsi tehnyt, pohdi voisiko olla tervettä tehdä pesäeroa lapsuudenperheeseesi esim hetkeksi. Tämän ei tarvitse olla riita, voit selittää tämän rauhan paikasta käsin. Joskus pieni hengitystauko ja etäisyys antavat myös laajempaa näkemystä ja auttavat löytämään uudelleen syvemmin yhteyden tämän tauon jälkeen. 

Ja äitinä on hyvä muistaa että meillä  jokaisella on vahva näkemys mikä lapsellemme on parasta ja hyvä niin, niin pitääkin olla. Varmista kumminkin että kyse ei ole tarpeestaan kontrolloida kaikkea lapsen kokemuksesta ympäristöön ja kuviteltuihin riskeihin joihin heijastuvat kohtaamattomat sisäiset kauhumme. Puhun kokemuksesta tässä ja polku nähdä missä koitin paikata sisäistä turvattomuuttani ja omia pelkojani yrittämällä kontrolloida kaikkea poikani elämässä hänen ollessaan pieni, on ollut karu, mutta kovin antoisa. Vaikka läheisemme toimisivat erilailla kuin itse toimisimme, ei kyse aina ole siitä että tämä olisi väärin, vain vaan erilailla.Uskon että lapsille on suuri rikkaus kun ympärillä on paljon turvallisia aikuisia vaikka osalla toimintatavat olisivat aivan eri kuin omamme. Ei lapsi siitä rikki mene ja joskus voimme itsekin oppia ja laajentaa kuvaamme hyvästä vanhemmuudesta.

Muistan kun jätin  kerran tuolloin 4v poikani kummitätini luokse päiväksi Kotkaan ja kun palasin illalla töistä heidän luokseen kertoi poikani että he olivat käyneet jäätelöllä, ei yhden, vaan KOLME kertaa ja torilla munkilla KAKSI kertaa. Meinasin seota huolesta ja kauhusta kun olin pyrkinyt syöttämään hänelle terveellistä puhdasta ruokaa aina ja pitämään sokerinsaannin minimissään. Raivosin sisäisesti ja kysyin melko syyttämään sävyyn kummitädiltäni että mitä ihmettä?! Ja hän tähän, että ”no Max pyysi, enhän minä nyt voinut sanoa ei kun niin nätisti pyysi”, sisäisesti olin kauhuissani ja vihainen jopa. Tajuten sitten vasta että hän teki parhaansa ja osoitti rakkautta pitämällä super hauskan päivän poikani kanssa jossa sokerin saanti lähti täysin käsistä, mutta niin hauskaa oli että päivää muistellaan vieläkin (nykyään minuakin jo naurattaa 😂). Menikö poika rikki? Ei mennyt, päin vastoin sai täysin päättömän hauskan kokemuksen ja hän oli turvassa silti, vaan erilailla kuin minä olisin tehnyt. Joskus pyrimme kontrolloimaan kaikkea, jottei tarvitsisi kohdata kaaosta itsessämme. 

Joten toivon että tämä kaikki antaa sinulle jotain mitä kaipasit. Kannustan sinua rohkeasti katsomaan syvemmin asiaa itsessäsi, uskon että voit löytää valtavan suuria ja elämää mullistavia asioita, vaikka ei se helppoa tai kivaa aina ole. Paljon voimia ja uskallusta kuunnella sisäistä ääntäsi! Lämpimin halein, Elina 🙏❤️

p.s. Kuva on Puolasta Dreamerland -festivaaleilta viime elokuussa, jonka poikani otti juuri ennen Vapaudu sukusi kahleista -työpajaa, jonka pidin siellä englanninkielisenä. Tämän työpajan aikana nämä lapsuudenperheiden epäterveet kaavat ja suvussa kulkeutunert traumat nostetaan turvallisesti kohdattavaksi ja käsittelyyn, luoden tilaa sille rakkaudelle ja viisaudelle, joka niin usein peittyy kaiken sen käsittelemättömän tunnesopan alle näkymättömiin.